Postilähetys, jota ei ole voitu antaa tai toimittaa vastaanottajalle, sekä posti- ja postiennakko-osoitus, jonka rahamäärää ei ole voitu hänelle maksaa määrätyn säilytys- tai voimassaoloajan kuluessa, oli perillesaamaton.
Osoitetoimipaikassa perillesaamattomaksi joutunut lähetys oli palautettava lähettäjälle.
Tavallisia perillesaamattomia painotuotteita ja sanomalehtiä ei kuitenkaan palauteta, mikäli ne eivät sisältäneet kirjoja, arvokkaita aikakautisia julkaisuja tai muuta arvokasta. Kuitenkin palautettiin painotuote, jonka palauttamista lähettäjä oli lähetykseen tekemällään merkinnällä pyytänyt pyytänyt. Postikortteja, joissa ei ole lähettäjän postiosoitetta, ei myöskään palautettu.
Jos perillesaamaton paketti sisälsi pilaantumiselle tai pahentumiselle altista tavaraa, tuli osoitetoimipaikan viipymättä myydä paketin sisällys tai, ellei sitä voi tehdä, hävittää se. Myynnillä kertyneestä rahamäärästä vähennettiin lähetyksestä suoritettavat postimaksut ja myyntikustannukset ja jäännös, sitten kuin siitä oli vähennetty rahamäärän lähettämisestä aiheutuvat postimaksut, toimitettiin paketin lähettäjälle.
Lähetykselle tehtävät merkinnät
Perillesaamattomuuden syy oli syy ennen lähetyksen palauttamista lyhyesti ja selvästi merkittävä postikorttiin ja kortinmuotoiseen painotuotteeseen osoitepuolelle ja muuhun lähetykseen takasivulle tai muuhun sopivaan paikkaan sekä myös paketin tahi postiennakkolähetyksen osoitekorttiin. Tarkoitusta varten tuli pyrkiä käyttämään erityisiä lipukkeita, mutta voitiin syy kirjoittamallakin ilmoittaa.

Huhtikuun 13. päivästä 1975 alkaen palautuslipukkeen asemesta voitiin lähetykseen painaa myös vastaavan sisältöinen palautusleima, jonka väri on sinipunainen.

Jos vastaanottaja kieltäytyi vastaanottamasta lähetystä, oli häntä kehotettava tekemään siitä merkintä lähetykseen ja osoitekorttiin. Jos vastaanottaja teki merkinnän osoitekorttiin, oli osoitetoimipaikan tehtävä, vastaava merkintä lähetykseen.

Vastaanottaja on osoitekortin kääntöpuolen alaosaan kirjoittanut,
että ”ei oteta vastaan lähetystä” ja alle allekirjoituksensa.
Jos vastaanottaja kieltäytyi tekemästä minkäänlaista merkintää, oli postivirkailijan tehtävä merkintä lähetykseen sekä myös osoitekorttiin, jos osoitekortti, joka jo oli vastaanottajalle toimitettu, saatiin häneltä takaisin.

Postivirkailija on merkinnyt palauttamisen syyksi, että
”vast.ott. ilm., että on pieni”. Lähetyksellä oli toimitettu vaatekappale.
Ennen kuin perillesaamaton lähetys palautettiin, oli alkuperäinen osoitetoimipaikka yliviivattava ja sen tilalle kirjoitettava ”Takaisin” ja sen toimipaikan nimi, johon lähetys palautettiin.

Paketti perillesaamattomuuden tilanteessa
Jos lähettäjä halusi, että paketti, mikäli se joutuisi perillesaamattomaksi, oli annettava toiselle vastaanottajalle, myytävä tai hävitettävä, tuli nämä ohjeet lähettäjän merkitä sekä osoitekorttiin tätä varten määrättyyn paikkaan että pakettiin.
⑥
Perillesaamattomaksi joutunut paketti, josta ei ollut annettu eri ohjeita, palautettiin lähettäjää kuulematta hänen asuinpaikkansa toimipaikkaan ja tarjottiin lähettäjälle palauttamismaksun suorittamista vastaan.
Väärä tai vaillinainen osoite
Jos muun lähetyksen kuin paketin lähettäjän nimi oli merkitty lähetykseen ja lähetystä väärän tai vaillinaisen osoitteen takia ei ollut voitu osoitepaikassa toimittaa vastaanottajalle, tuli osoitetoimipaikan lomakkeella postiinjättötoimipaikan välityksellä pyytää lähettäjää korjaamaan tai täydentämään osoite tai ilmoittamaan, miten lähetyksen kanssa oli meneteltävä. Lähettäjän vastaus tähän kyselyyn kuljetetaan maksutta.


Vasemmalla lomakkeen tiedustelupuoli ja oikealla lähettäjän vastauspuoli.
Jos kirjatun kirjelähetyksen, vakuutetun kirjeen ja tavallisen kirjelähetyksen, josta oli pantu maksettavaksi postiennakko tai joka oli pikalähetys, tai postiosoituksen lähettäjän nimi oli merkitty lähetykseen ja lähetystä ei ollut väärän tai vaillinaisen osoitteen vuoksi osoitetoimipaikassa voitu toimittaa vastaanottajalle, tuli osoitetoimipaikan 11.5.1967-5.9.1973 välisenä aikana lomakkeella postiinjättötoimipaikan välityksellä pyytää lähettäjää korjaamaan tai täydentämään osoite tai ilmoittamaan miten lähetyksen kanssa on meneteltävä. Lähettäjän vastaus tähän kyselyyn kuljetetaan maksutta.
⑧
Perillisaamattoman lähetyksen palauttaminen
Perillesaamaton lähetys annettiin lähettäjälle asianomaisesta toimipaikasta samassa järjestyksessä kuin lähetysten antamisesta vastaanottajalle oli säädetty.
Ellei lähetystä ollut voitu palauttaa lähettäjälle, oli se toimitettava posti- ja lennätinhallitukseen säädetyn säilytysajan päätyttyä.
Lähetyksen avaaminen Posti- ja lennätinhallituksessa
Posti- ja lennätinhallitukseen perillesaamattomana saapuneen suljetun lähetyksen avasi asianomainen virkamies toisen virkamiehen läsnä ollessa. Jos silloin saatiin tieto lähettäjästä, palautettiin lähetys hänelle.
Avatun postilähetyksen päällykseen ja osoitekorttiin oli merkittävä missä ja milloin lähetys oli avattu, avaamisen syy ja minkä säännöksen nojalla avaaminen oli tapahtunut. Merkintä oli asianomaisen virkamiehen allekirjoitettava.
Lähetyksen avaamisesta oli lisäksi laadittava pöytäkirja.
