Lähetys tai erityisissä tapauksissa ilmoitus sen saapumisesta voitiin lähettäjän pyynnöstä toimittaa vastaanottajalle mahdollisimman pian ja riippumatta muun postin jakelusta.
Huhtikuun alusta 1973 lähtien pikajakelussa toimitettiin posti- ja lennätinhallituksen määräämien toimipaikkojen jakelualueella
- tavalliset ja kirjatut kirjelähetykset, vakuutetut kirjeet ja kaikenlaatuiset paketit, postiennakkolähetyksiä lukuun ottamatta,
- ilmoituskortit,
- tiedoksiannot postiosoituksista (osoitusmäärät kannetaan pikajakelun yhteydessä, jos osoituksista pikamaksun lisäksi on maksettu kotiinkantomaksu)
- postiennakkolähetysten osoitekortit.
Elokuun 24. päivänä 1978 täsmennettiin, että vakuutettuja kirjeitä ja osoitusmääriä jaettiin pikajakeluna vain, jos vakuutusmäärä tai osoitusmäärä oli enintään 1000 markkaa.
Huhtikuun alusta 1981 pikajakelussa toimitettiin posti- ja telehallituksen määräämien toimipaikkojen jakelualueella
- tavalliset (pois lukien 2. luokan kirjeet) ja kirjatut kirjelähetykset,
- vakuutetut kirjeet ja paketit, joiden vakuutusarvo on enintään 5000 markkaa sekä tavalliset ja kirjatut paketit, ei kuitenkaan ennakkolähetystä,
- ennakkolähetysten osoitekortit,
- tavalliset painotuotteet ja sokeainlähetykset, kun niiden paino ylittää 1 kilon ja
- saapumisilmoitukset postiosoituksista ja, jos postikonttorin päällikkö on myöntänyt luvan, myös itse osoitukset.
Lähetykselle tehtävät merkinnät
Lähetykseen oli merkittävä „Pikalähetys” (1.4.1981 lähtien ”Pika”) ja tämä merkintä oli tehtävä myös lähetyksen osoitekorttiin. Postiinjättötoimipaikassa oli lähetykseen ja osoitekorttiin kiinnitettävä pikalipuke (postipysäkin tapauksessa 5.9.1951 asti lipuke lisättiin postipysäkkiä korkeampiluokkaisessa toimipaikassa, johon lähetys ensiksi saapui).
Pikalähetyksestä tuli lähettäjän lähetystä postiin jättäessään tavallisten postimaksujen lisäksi suorittaa säädetty pikakuljetusmaksu.
Kirjeen postimaksu oli tuolloin 30 mk ja lisämaksu pikajakelusta 100 mk eli yhteensä 130 mk.
Jos pikalähetyksen lähettäjä halusi, että pikalähetyksen vie maaseudulla asuvalle vastaanottajalle pikalähetti, tuli hänen lähetystä postiin jättäessään sen perille toimittamista varten tallettaa toimipaikkaan se rahamäärä, jonka postiinjättötoimipaikka osoitetoimipaikan ja vastaanottajan asunnon väliseen matkaan nähden harkitsee tarpeelliseksi. Postiinjättötöimipaikassa tuli postivirkailijan merkitä lähetyksen etusivulle tai osoitekorttiin ”Lähetin hankkimiseksi maksettu ……. markkaa” sekä, sen alle nimensä.
Lähetyksen jakelu
Ellei osoitetoimipaikassa palvellut postiljoonia, oli toimipaikan koetettava saada lähetys vastaanottajalle toimitetuksi luotettavan henkilön mukana, joka on halukas sen tekemään korvauksesta, mikä ei ylitä pikamaksua. Ellei tällaista henkilöä ollut saatavissa, tuli toimipaikan puhelimitse tai muulla sopivalla tavalla koettaa ilmoittaa vastaanottajalle pikalähetyksen saapumisesta. Puhelimella ilmoittamisesta oli 24.8.1978 alkaen tehtävä tarkka aikamerkintä lähetyksen päällykseen.
Jos kuittia vastaan jätettävää pikalähetystä, osoite- tai ilmoituskorttia ei voitu toimittaa vastaanottajalle ensimmäisellä kantoyrityksellä, jätettiin lähetyksestä vain tiedoksianto ja lähetys pidettiin vastaanottajan saatavana toimipaikassa. Tiedoksiannon jättämisestä oli tehtävä päivämäärämerkintä lähetykseen, osoitekorttiin tai ilmoituskorttiin, minkä lisäksi pikamerkintä yliviivaamaila tehtiin mitättömäksi.
Osoitekortin yläosaan on kirjoitettu ”Liike suljettu 10.11.64 RM”.